Briardtapahtuma 2008
MICHAEL GREENBERG
Suomen Briard ry:n vuoden 2008 erikoisnäyttelyn tuomariksi on kutsuttu Michael Greenberg USA:sta. Michael kasvattaa yhdessä vaimonsa Meg Weitzin kanssa briardeja kennelnimellä de Bejaune. Ensimmäiset briardinsa he hankkivat vuonna 1976. Kasvatustyössään he ovat käyttäneet niin amerikkalaisia linjoja kuin valikoitua tuontimateriaalia ja ulkomaisia jalostusuroksiakin. He ovat matkustelleet paljon Euroopassa tutustuen jalostusmateriaaliin ja vieraillen näyttelyissä niin ilman koiria, omien koiriensa kanssa kuin tuomarinakin (Michael).
Michael on ollut myös muutamassa National d'Elevagessa tarkkailemassa kehässä ranskalaisten erikoistuomareiden kanssa. Lisäksi hän on ollut briardtuomarina mm. Hollannissa briardien club showssa, Englannissa sekä Kanadassa ja USA:ssa eikoisnäyttelyissä ja alueellisissa erikoisnäyttelyissä. Heidän koiriansa on arvioitu erinomaisen ja/tai selectionne-tittelin arvoisiksi jalostustarkastuksissa USA:ssa, Kanadassa ja Ranskassa ja ne ovat esiintyneet myös MV- ja UEBB:n näyttelyissä. Lisäksi heidän kasvattinsa on ollut mm. ranskalaisen erikoistuomarin arvosteleman Kanadan briardyhdistyksen erikoisnäyttelyn BIS-koira.
Michael odottaa innolla kunnianosoituksena ottamaansa tehtävää saada arvostella Suomen Briard ry:n erikoisnäyttely 2008.
Kuvassa Michael Greenberg ja hänen oma kasvatti Nyckel de Bejaune.
|
|