Briard 1/98 Mariia Touronen

Briardi hammaslääkärissä

Eräänä syksyisenä iltana lähdimme tavalliseen tapaan iltalenkille briardini Fannyn, ja ystäväni Suvin ja hänen Donna-rottweilerinsa kanssa. Koirat riehuivat tapansa mukaan päättömästi pitkin metsää, Fanny varsinkin riiviömäiseen tapaansa ärsyttäen koko ajan itseään vanhempaa Donnaa, jonka mielestä kepit olivat paljon kiinnostavampia kuin tuo riehuva karvamöykky. Jossakin vaiheessa meno yltyi niin rajuksi, että hampaat kalisivat yhteen oikein kunnolla, ja taisinpa siinä leikilläni Suville todetakin, että varmasti meni ainakin 5 hammasta poikki!

Mutta enpä ajatellut asiaa sen kummemmin, ennenkuin illalla tuli mieleeni tarkistaa Fannyn purukalusto. Ja eikös vaan yksi yläetuhammas ollutkin poikki, ja vielä niin, että hampaan ydin eli pulpa oli näkyvissä. Että pitikin mennä vitsailemaan aiheesta... Tiesin, että yleinen tapa on jättää hammas paranemaan itsestään, jolloin se aikanaan kuolisi ja luultavasti putoaisi pois, mutta alaa (pieneläinhoitaja) opiskeltuani tiesin myös riskit; koira voisi saada hammasjuuripaiseen, tai pahemmassa tapauksessa vaikka verenmyrkytyksen, jos jokin bakteeri joutuisi avoimen pulpan kautta verenkiertoon, ja bakteerejahan on suu täynnä! Sitä paitsi pulpaan asti vaurioitunut hammas on erittäin kivulias, ja Fannyn näyttelyuraakin ajatellen olisi parempi, jos hammas pysyisi suussa, kuin putoaisi pois! Siispä päätin, että hammas hoidetaan kuntoon.

Heti seuraavana päivänä soitin Suurosen Riitalle, jonka tiesin ihmishampaiden lisäksi tehneen hammashoitoja myös koirille. Riitta kertoi ettei itse enää hoida koirien hampaita, mutta suositteli siihen erikoistunutta eläinlääkäriä Helena Kuntsi-Vaattovaaraa, jolle sitten varasin ajan. Helena kertoi, että hampaalle on todennäköisesti tehtävä juurihoito, mutta ensin täytyisi tutkia, missä kunnossa hampaan ydin on, sillä jos pulpa on jo kuollut, juurihoitoa ei voi enää tehdä. Sen vuoksi on tärkeää, että hoitoon hakeudutaan mahdollisimman pian hampaan katkeamisen jälkeen, eikä useiden viikkojen tai jopa kuukausien päästä (joten kannattaa kurkata sinne suuhun mahdollisimman usein!).

Fannyn hampaan pulpan kunto todettiin siten, että minä pidin koiran suuta auki, ja eläinlääkäri koetti eräänlaisella piikillä pulpaa. Sieltä alkoi tulla hieman verta, joten pulpa oli elävä ja hammasta voitaisiin alkaa hoitaa.

Seuraavaksi Fanny sai rauhoituspiikin, ja jäimme odottelemaan, että se nukahtaisi. Sillä aikaa eläinlääkäri ja pieneläinhoitaja laittoivat tarvittavia instrumentteja kuntoon.

Kun Fanny nukkui tarpeeksi sikeästi, nostettiin se toimenpidepöydälle. Oikeaan etujalkaan laitettiin tippaletku ja vartalon päälle peitto, jotta koira pysyisi lämpimänä, sillä rauhoituksessa eläimen ruumiinlämpö aina hieman laskee. Sitten Fannylle laitettiin hieno verkkomainen huppu, jotta pitkät karvat eivät häiritsisi toimenpidettä (olivat kuulemma kehitellet sen kun Pummi-veli oli ollut samaisessa toimenpiteessä viikkoa aikaisemmin! Briarditko tapaturma-alttiita...). Samasta syystä parta ja viiksikarvat laitettiin kumilenkeillä ja tikeillä kiinni. Seuraavaksi Fanny intuboitiin, eli sille laitettiin hengitysputki, sekä nielutamponi, eli sideharsosta pyöritetty tuppo nieluun, ettei hoidon aikana nesteitä pääse valumaan hengityelimiin. Jos näin käy, voi koira pahimmassa tapauksessa vaikka tukehtua. Sitten suuhun laitettiin vielä metallinen suunavaaja, että koiran suu pysyy auki. Sen jälkeen toimenpide saattoikin alkaa.

Ensin vahingoituneesta hampaasta otettiin röntgenkuva, jotta nähtäisiin minkä pituinen hampaan juuri on, ja että onko hampaanjuuren pää eli apex vielä avoin, vai jo sulkeutunut. Pennuilla apex on avoin niin kauan, kun koira on kasvanut lopullisiin mittoihinsa ja sulkeutuu sitten vasta. Fanny oli tapahtumahetkellä 1-vuotias, joten mahdollisuus molempiin vaihtoehtoihin oli tasan. Kuvasta selvisi, että apex oli sulkeutunut, joten juurihoito voitaisiin suorittaa heti kokonaan. Jos apex olisi ollut avoin, Fannylle olisi tehty väliaikainen juurihoito, joka olisi suoritettu loppuun sitten, kun apex olisi sulkeutunut.

Seuraavaksi eläinlääkäri valitsi röntgenkuvaan verraten oikeanpituisen neulan, jolla sitten alkoi poistaa hampaasta ydintä. Välillä hammasta huuhdeltiin desinfioivalla aineella, ja sitten taas jatkettiin neulalla. Neulassa oli tietynlainen merkki, jonka avulla näki kuinka syvällä hampaan sisällä milloinkin oltiin. Fannyt hammas oli muistaakseni kuvan perusteella n. 19mm. Kun oltiin lähellä tätä pituutta, oli aika taas ottaa röntgenkuva siten, että neula olisi hampaan sisällä niin syvällä kuin se menee. Tämä on välttämätöntä siksi, ettei neulaa työnnetä apexin läpi vahingossa.

Kuvasta näkyi, että neula oli n.1,5mm päässä apexista, ja sen jälkeen hammasta rassattiin vielä n.1mm. Sitten hampaan tyhjä ydin huuhdeltiin taas, ja tilalle laitettiin täyteainetta. Sitä tuputettiin hyvin tiukkaan, jotta väliin ei jäisi ilmaa. Kun ydin oli täyttetty, otettin kolmas röntgenkuva, jolla varmistettiin, että täyte oli asettunut hyvin. Lopuksi hampaaseen laitettiin paikka. Hampaan katkeamisesta ja tehdystä juurihoidosta täytettiin myös Suomen Kennelliiton virallinen eläinlääkintälomake, jossa selvitettiin millainen vaurio on, miten tapahtunut, suoritettu hoito jne. Tämä sen vuoksi, jos kyseinen hammas joskus irtoaa, on olemassa virallinen Kennelliiton hyväksymä lausunto tapaturmasta, ja näin ollen voidaan todistaa, että puutos ei ole synnynnäinen.

Eläinlääkäri myös kielsi Fannylta oikeiden luiden syönnin, sillä paikka saattaisi irrota, kun ne ovat niin kovia. Eikä niitä kuulemma kannattaisi muillekaan koirille antaa, koska hampaat vahingoittuvat muutenkin helposti niitä jyrsiessä. Suositeltavampia ovatkin kotimaisesta naudannahasta valmistetut puruluut, ja niitä voi koiran antaa pureskella päivittäin.

Kaikenkaikkiaan kokemukset tästä hampaan juurihoidosta olivat hyviä. Hintaahan sille kyllä kertyy, mutta vakuutus korvaa sen, joten laittakaahan koirienne vakuutuksen kuntoon! Sillä haluammehan tietenkin taata rakkaalle riiviöllemme parhaan mahdollisen hoidon tapaturman sattuessa (... ja niitähän briardille jostain kumman syystä sattuukin...)!!!

Suurkiitokset hienosta hampaasta eläinlääkäri Helena Kuntsi-Vaattovaaralle ja koko Anidentin väelle! Kyllä nyt kelpaa näyttelyissäkin tuomarille täyttä hammasriviä esitellä!