Briard 2/99 Reta Malin

Yhden pelastuneen briardin kohtalo

Muistan aina sen loppukesän illan puolitoista vuotta sitten, kun tapasimme Leevin (Boondock's Under My Thumb) kanssa ensi kerran. Minulla on aina ollut irlanninsusikoiria ja silloin, oltuani ilman koiraa jo vuoden, halusin olla taas koiranomistaja.

Olimme muuttaneet tänne Hartolaan maalle aivan ihanalle paikalle järven rannalle, vain vahtikoira puuttui. Tilasimme leonberginkoiran pennun, jota odotimme jouluksi, mutta kuinka ollakaan, kohtalo puuttui peliin. Menimme Hartolan kirkolle paikalliseen markettiin, ja ilmoitustaululla oli lappu - Leevin sisko Sissi asuu uudelleensijoitettuna Hartolassa, sitä kautta lappu oli mennyt seinälle Liisan huom. - jossa luki: Kaltoinkohdeltu, kiltti, kolmevuotias briarduros etsii rakastavaa ja asiantuntevaa kotia." Siis puhelinnumero käsilaukkuun ja kotiin soittamaan kyseiseen numeroon, joka kuului Volasen Liisalle. Samana iltana nokka kohti Pertunmaata ja Leeviä katsomaan. Tarhassa haukkui mitä ihanin briardipoika, johon rakastuin heti. Se oli se hetki jolloin näin Leevin ensi kerran ja Leevi näki äidin. Siis Leevi autoon ja uuteen kotiin.

Ensimmäinen yö kului äidin sängyn vieressä äidin käsi rauhoittavasti Leeviä rapsutellen. Aluksi Leevi oli suunnattoman ahne, mutta eipä mennyt kauan, kun hän jo nyrpisteli nenäänsä maksalaatikolle. Leevistä kasvoi siis mitä suurin herkkusuu. Aluksi oli pieniä pelkotiloja, että mitäs jos nuokin minut jättävät. Se ilmeni sillä, että kun lähdimme verkoille, Leevi seisoi kahdella jalalla saunan pesuhuoneen ikkunan edessä ja odotti ja pelkäsi että taas jätetään. Selitin silloin aina Leeville, että kuule kulta, voit olla ihan varma että äiti ei sinua jätä, ei koskaan, ei ikinä. Pikkuhiljaa Leevi oppi luottamaan, ettei tuo äiti tosiaan jätä - kun sitä ennen kaikki olivat jättäneet, tietojeni mukaan tämä on nyt Leevin viides ja lopullinen koti. Leevi oli siis kolmevuotias meille tullessaan, ja sillä oli sitä ennen jo ollut neljä kotia, huh.

Sitten huomasin, etta Leevi pikkuhiljaa alkoi kiintyä minuun suorastaan liikaa, jopa WC-pytyllä istuimme kahdestaan. Siis: Leeville kaveri. Saapui pieni musta schäfertyttö Nelli, johon Leevi oitis rakastui. Nyt sitten istumme siellä pytyllä kolmestaan...

Leevi on nykyisin mitä onnellisin briardpoika, on äiti ja pieni ilkeä Nelli-sisko. Äiti on aina kotona, on iso tontti jossa saa olla vapaana. Tontin ymparille tosin ilmestyi jostain syystä sähköpaimen. Siihen riitti yksi karkaaminen kauppa-autolle. Lähinaapuri soitti ja sanoi että hei, Leevi on kauppa-autossa... hyppäsin autoon, ajoin paikalle ja näin Leevin onnellisena kauppa-autossa rouskuttelemassa banaania. Leevi heilutti minulle häntäänsä "Ai Äiti sinäkin tulit."

Toisen kerran Leevi lähti erään sauvakävelijän perään, utelias ja ihmisrakas kun on. N. 40 km etsittyämme - ja löydettyämme - päädyimme sähköpaimeneen. Talvella se paimen tosin on lumen alla. Kuusiaidan rakosista on kiva käyda moikkaamassa naapurin hesalaisneitosia, Missiä ja Ruusua, he ovat villakoiria.

Talvisin Leevi ja Nelli urheilevat järvenjäällä ja kesällä, ah mikä sen mukavampaa, kuin lähteä illalla verkoille. Leevin lempipuuhaa on istua veneen kokassa korvat lepattaen. Kun ollaan keskellä selkää se haluaa ehdottomasti hypätä veneestä uimaan. Aluksi pelkäsin niin, että sydän tärisi, että nyt se hukkuu. Mutta nyt jo uskon, etta briardi osaa uida. Kymmenien vuosien koirakokemuksesta voin sanoa käsi sydämellä, että Leevistä ei kyllä koira enää parane. Leevi on napakymppi. En voisi uskoa, että noin viisasta ja hienoluonteista koiraa on kukaan voinut kohdella huonosti.

Kesällä ja syksyllä teemme Leevin kanssa pyörälenkkejä, ja Leevi on koko ajan irti. Volasen Liisa kävi katsomassa Leeviä ja sanoi, että nvt on kyllä Leevi elämänsä keväässä. Tällä hetkellä pihalla on kova meno ja haukunta, valliherraleikki on Leevin ja Nellin lempileikkejä. Tätä juttuahan Leevistä riittäisi vielä monen sivun verran, mutta jos nyt lopettaisin tämän tarinan, joka sai onnellisen lopun. Olenkin sanonut miehelleni, että täällä Lepsalassa on Malineilla Pelastakaa Koirat ry, sillä myös Pikku-Nelli on pelastettu kuolemalta.

Toivon totisesti, ettei kukaan, ei kukaan ihminen ottaisi koiraa hetken mielijohteesta. Täytyy sanoa että lujahermoinen täytyy koiran olla, että sellaisen jälkeen mitä Leevi on saanut kokea, se on edelleen tasapainoinen, luottavainen ja nyt myös onnellinen koira. Kiitos Liisa maailman parhaasta koirasta ja kiitokset myös Pellaksille. Leevi on nyt kotona.

Briard 2/99 Liisa volanen

Taustaa Leevin tarinalle

Leevi jäi meille vähän yli-ikäiseksi, kun ei sopivaa kotia meinannut löytyä. Kiinnyimme siihen kovasti, mutta koska olimme jo päättäneet pitää Inton, oli siitä luovuttava. Kolmikuisena Leevi muutti Orimattilaan, nuorelle pariskunnalle, joiden tuttavillakin oli briardi. Leevi kävi puolivuotiaana kylässä ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Mutta sitten se liian tavallinen tarina: perheeseen syntyi vauva, äidin voimat ja aika ei enää riittänyt koiralle. Leevin omistajat soittivat ja pyysivät apua koiran myymisessä. Sanoin kyllä että jos koiran parasta ajattelette, niin annatte sen pois kun hyvä koti löytyy. Soitin Leevin ostaneelle miehelle, sain kuulla että hän säälistä osti koiran vaikka tiesi ettei se ehkä tulisi toimeen hänen oman katalonianpaimenkoirauroksensa kanssa. Leevi oli unohdettu tarhaan, täysin hoitoa vailla, takkuisena ja vailla minkäänlaisia käytöstapoja. Ystävällinen mies myi koiran eteenpäin porilaiselle miehelle, joka halusi metsälenkkikaveria.

Juttelin puhelimessa tämän porilaismiehen kanssa, hän kertoi haluavansa harrastaa pk:ta Leevin kanssa, lonkkakuvautti Leevin ja taas kaikki kuulosti hyvältä. Kunnes...

Heinon Tiina soitti, että Leevilla menee huonosti. Uusi omistaja oli ajat sitten lähtenyt maasta ja jättänyt Leevin ilmeisesti naapurien hoidettavaksi. Leeville vanha tuttu kohtalo, tarhassa unohdettuna, hoitamatta. Tiina pelasti Leevin, käytti eläinlääkärillä ja ajeli takkuisen turkin ja ulostepaakut kokonaan pois. Omia vaivojaan ja varojaan säästämättä Tiina hoiti Leeviä niin kauan kuin pystyi. Serkkuni Maisa ja Leevin sisko Papu tarjosivat Leeville sijaiskodin siksi aikaa, että pääsin hakemaan sen meille.

Leevin kohtaaminen jännitti. Aivan syyttä. Leevi oli Tiinan ja Maisan hoidossa jo toipunut fyysisesti aika hyvin. Luonne oli sama kuin meiltä lähtiessä: avoin, iloinen ja koko maailmaa rakastava. Into-veljen ärhentelylle Leevi ei vaivautunut vastaamaan. Leevi joutui meilläkin asumaan tarhassa, koska Into ei sietänyt reviirilleen tullutta uutta urosta. Aluksi Leeviä oli lenkkien ja seurusteluhetkien jälkeen vaikea saada takaisin tarhaan. Muutamassa päivässä se kuitenkin oppi, että sinne ei tarvitse pysyvästi jäädä ja meni sinne itse lenkin jälkeen. Järveä Leevirukka aluksi pelkäsi, mutta muutaman päivän harjoittelu auttoi siinäkin. Poikiemme kanssa Leevi tuli juttuun oikein hyvin, kun ottaa huomioon että se pentuaikaa lukuunottamatta ei ollut elänyt lasten kanssa. Leevi oli meillä jokusen viikon, kunnes koti löytyi.

Maijan pennuista on muutama jouduttu uudelleen sijoittamaan, vaikka pennulle kotia etsiessä niin minulla kuin Anulla ja Pompellakin on aika tarkka seula. Kolmessa tapauksessa on syynä ollut perheeseen tullut vauva. Kahden lapsen äitinä tiedän että vauvat muuttavat koko elämän, mutta koirille saa järjestymään oman osaston arkipäivässä ilman kovin erikoisia järjestelyjä.

Jos näen lehdissä tai tekstitv:ssa ilmoituksia "sopivanikäisistä" briardeista, soitan aina ja varmistan että, kyseessä ei ole Maijan pentu. Viimeksi alkuvuonna soitin mustan uroksen perään. Ei ollut meidän pentuja. Kun kysyin eikö kasvattaja auta, sain kuulla että kasvattaja oli ilmoittanut vaihtaneensa rotua eikä ole kiinnostunut. Täytynee olla tyyväinen briardien puolesta että hän on vaihtanut rotua. Mutta uuden rodun puolesta säälittää.

Leevin puolesta haluan välittää Tiinalle jättikiitokset. Samoin isot kiitokset kaikille, jotka ovat antaneet briardille mahdollisuuden uuteen, parempaan elämään. Kaikkia Maijan jälkeläisten omistajia haluan lämpimästi kiittää yhteydenpidosta ja koirien hyvästä hoidosta. Jos Maija olisi saanut päättää niin ne kaikki asuisivat vieläkin meillä.

Tässä tarinassa erikoiskiitos kuuluu kuitenkin Retalle, joka tarjosi Leeville sen mitä siltä puuttui: rakkauden. Käydessäni heitä katsomassa pystyin todella aistimaan molemminpuolisen rakkauden. Leevi suorastaan palvoo Retaa ja sen kauniista silmistä vihdoin kuvastuu onnellisuus ja uskollisuus. Leevi on tehnyt Retaan niin suuren vaikutuksen, että hän on testamentannut omaisuutensa Suomen Briard ry:lle. Leevi on totisesti ansainnut sen kaiken rakkauden mitä se nyt saa. Valitettavasti kaikille ei käy yhtä. hyvin.