Uusi kasvattajasitoumus allekirjoitettava ennen vuoden 2010

Suomen Briard ry:n hallituksen, paikallisjaostojen ja toimikuntien tiedotuksia.
Vastaa Viestiin
Suomen Briard ry.
Viestit: 327
Liittynyt: 21.04.05 11:59

Uusi kasvattajasitoumus allekirjoitettava ennen vuoden 2010

Viesti Kirjoittaja Suomen Briard ry. »

Uusi kasvattajasitoumus allekirjoitettava ennen vuoden 2010 loppua Espoo, 31.8.2010

Kennelliiton valtuusto hyväksyi kokouksessaan 30.5.2010 uuden kasvattajasitoumuksen. Nykyinen kasvattajasitoumus on voimassa vuoden loppuun ja uusi sitoumus tulee voimaan 1.1.2011. Kaikkien kasvattajien on siis allekirjoitettava uusi sitoumus vuoden 2010 loppuun mennessä. Uuden kasvattajasitoumuksen voi allekirjoittaa Omakoira-jäsenpalvelun kautta 1.9. lähtien.

Uusi kasvattajasitoumus lisätään syyskuun aikana myös Kennelliiton nettisivuille pdf-muodossa. Lisäksi uusi sitoumus tulee jaettavaksi painettuna myöhemmin syksyn aikana ja sitoumus julkaistaan myös Koiramme-lehdessä.

Uuden sitoumuksen keskeisiä muutoksia

Kasvattajasitoumuksen allekirjoittaminen on edellytyksenä kennelnimen saamiselle. Uuteen kasvattajasitoumukseen on muun muassa lisätty pentueen rekisteröimisen lisäksi vaatimus pentueen tunnistusmerkinnästä koirarekisteriohjeen mukaisesti. Sitoumukseen on myös lisätty kokonaan uutena kohtana: ”Mikäli välitän muiden kasvattamia/omistamia koiria, noudatan tämän sitoumuksen määräyksiä ja huolehdin siitä, että koirat ovat rekisteröityjä ja tunnistusmerkittyjä.”

Uuden sitoumuksen mukaan kasvattaja suostuu siihen, että Kennelliiton valtuuttamat henkilöt voivat opastuksen ja koirien pitoon liittyvän neuvonnan lisäksi suorittaa kennelneuvontakäyntejä ja ottaa polveutumismäärityksiin tarvittavia näytteitä koirista. Uuden kasvattajasitoumuksen voi purkaa vain kirjallisella irtisanomisella eli sitoumus on voimassa Kennelliiton jäsenyydestä riippumatta. Tarkemmat muutokset voi lukea uudesta kasvattajasitoumuksesta.

Sopimus on kätevintä allekirjoittaa Omakoirassa

Uusi kasvattajasitoumus on kätevintä tehdä Omakoira-palvelun kautta, jossa sen voi allekirjoittaa sähköisesti 1.9.2010 lähtien. Kasvattajasitoumus löytyy palvelusta omana kohtanaan Jäsentiedot-välilehdeltä.

Kennelliiton jäsenet pääsevät kirjautumaan Omakoiran palveluun osoitteessa omakoira.kennelliitto.fi. Lisätietoja palvelusta voi lukea Kennelliiton nettisivuilta www.kennelliitto.fi/FI/jasenyys/omakoirapalvelu/.


Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry.
Viestintäpäällikkö Kaija Unhola
Puh. (09) 8873 0292
kaija.unhola(at)kennelliitto.fi

Kasvattajatoimikunnan esittelijä Eva Bensky
eva.bensky(at)kennelliitto.fi

Omakoira-palveluun liittyvät kysymykset:
Koiranet-projektipäällikkö Jaana Haarni
Puh. (09) 8873 0268
omakoira(at)kennelliitto.fi

Kennelliiton tiedote valtuuston kokouksesta 30.5.2010:
http://www.kennelliitto.fi/FI/kennellii ... kokous.htm
Vastaa Viestiin