Kiitoksia paljon! Osa II

[Tapio Harjanne]

Vanha sanontahan lontooksi kuuluu: "Never say never". Joten päätin, vastoin viime viikon lupaustani, tarttua näppäimistööni ja esittää jälleen kiitokseni. Tällä kertaa tosin kiitosten kohde on tyystin eri kuin viimeksi: Haluan kiittää kaikista niistä lukemattomista puheluista sekä teksti- ja sähköpostiviesteistä - puhumattakaan monista tämän palstan rohkaisevista kommenteista, joita osakseni sain. Osa viesteistä tuli vieläpä henkilöiltä, joita en edes henkilökohtaisesti tunne! Kaikki inhimillisyys ei sittenkään liene kadonnut tästä maailmasta joidenkin immeisten ilmeiseksi harmiksi.

Ja sitten juttumme ns. huumoripuoleen (vinkki: tämä osa kannattaa joidenkin lukijoiden jättää kokonaan huomiotta ja hypätä vaikkapa palstan seuraavaan juttuun). Sarjassamme "Miehemme jälleen maailmalla" teimme Aimon kanssa eilispäivänä jonninsortin piirikunnalllisen, ellei jopa Suomen (tai kenties Venäjän - kukapa tietää?) ennätyksen. Hyppäsimme aamutuimaan Riihimäellä klo 8.31 Pietarin junaan, jonne saavuimme klo 14.30. Juna takaisin Suomeen lähti klo 16.28 - siis peräti 1 tunnin ja 58 minuutin kestävä Pietarin - tuon Pohjolan Pariisiksikin aikoinaan kutsutun lumoavan miljoonakaupungin - vierailu. Ehtiihän tuossa ajassa hitaampikin hämäläinen tutustua kaupungin lukemattomiin nähtävyyksiin.

Koska Aimossa on enämpi tuota uteliasta vierasmaalaista verta, kuin meikäläisessä, päätimme yksissä tuumin, että Aimo jatkaa Venäjän turnettaan hieman pidempään (kuin tuo äsken mainittu 1 tunti ja 58 minuuttia), joten kotimatkalle lähdinkin sitten yksikseni. Aimoa tuntui kiinnostavan erityisesti Pietarin uusi, ekologinen ympäristönsuunnittelu, uuden vedenpuhdistuslaitoksen toiminnan tämänhetkinen tilanne ja vaikutus Itämeren typpi-fosforitasapainoon, kaupungin 1800-luvun asemakaava-arkkitehtuuri, Venäjän valtion öljyn- ja kaasuntuotannon ekologiset ympäristövaikutukset sekä 1600-luvun ikonimaalaustaide ja vanhojen luostareiden entisöinti. Ja kukapa tietää, kenties Aimo pääsee reissullaan myös tutustu...ai niin, koska tämä on koko perheen foorumi, niin jätetäänpä loppuosa intimiteettisyistä pelkästään Aimon tietoon.

T. Pietarin matkailuinsti- ja suklaatuutti

[Karoliina Hulkko]

Ei älytön, kyllä sai taasen nauraa ittensä kipeeksi!

Teillä pojilla sitä seikkailua sitten riittänee.

[Kati Partti]

Minä jo ajattelin että johan jää lyhyeksi Aimo-pojan reissu ja kuulosti niin pitkältä junamatkalta, mutta jos ymmärsin jutun juonen niin ainahan sitä hyvää kannattaa hiukan odottaa... anteeksi mutta oli kyllä ihan pakko kirjoittaa tuo! (siis niitä perinpohjaisia tutustumisia kulttuuriin yms. tärkeään)
Juu, älä missään nimessä lopeta kirjoittamista Teidän seikkailuista. Siis viet meiltä muilta kyllä ison ilon jos niin teet. Ja taas jatkui meikäläisen elämä muutamalla minuutilla , kiitos siitä

[Nina Pakkanen]

En kyllä kerro kotona Edi pojalle kuinka kaverit pääsee matkailemaan ja kokemaan "Kulttuurielämyksiä" - siellähän alkaisi puolen vuoden mökötys jakso et miks mä en pääse ....

[Arja Högqvist]

Winniekin kysyi tossa että miks aina kaikki kaverit saa ja mä en käski kuiteski laittaa Aimolle tsemppiä ja iloita kaikesta mitä matkoilla oppii ja suap ja voishan sitä nuaremmilleen vinkatakin eiks niin oo tapana noil muillakin "karvattomillaki roduilla"

[Nina Pakkanen]

Vilkas mielikuvitus: mieleen tuli briardi pojujen saunailta, jossa puidaan kaikki naisasiat yms poikien jutut..

[Karoliina Hulkko]

Jos Tapiolle sopinee niin jatkan meidän eiliset kokemukset tänne niin ei tarvitse uutta aihetta aloittaa yhden viestin takia. ;)

Eli siis briard tyttö Lara toimittaa nykyään vinttikoirankin virkaa. Käytiin siis eilen taas juoksemassa vieheen perässä tuolla läheisellä vinttikoiraradalla.

Menin sinne radalle normaaliin tapaan ja tällä kertaa vieheenä oli maaviehe.

Lara ei oikein eka tajunnu että mikä on homman nimi ja meni vieheen tykö et "huih mikä jänis" (käskysanana jänis), nooh kuhan siinä otin sen lähetys asentoon valmiiksi ni taas mentiin, oisko sen parempaa näkyä ku jänistä saalistava briardi, kuinka ollakaan, mentiin loppuun asti eli koko kierros. Ja täytynee sanoa että ei kyllä taaskaan piisannu neitillä meno sillä, ei tässä vielä kaikki.

Me suoritettiin jo oma vuoromme, niin siinä radan reunalla kun oltiin ois Larppa ollu heti valmis hyppään eka sinne ojaan, sen kautta pusikkoon ja sieltä rapasena aidan yli radalle vieheen perään ja näyttäny vinttareille että miten se homma toimii.

Mä voin kuvitella mitä Lara huuteli siellä niille radalle menijöille "ottakaa kii se, se on mun, soon mun!! mä haluun jahata sitä"

Lauantaina on seuraava koitos ja se on ihan kisa sitten. ;)

Muoks muoks,

Uskaltaako joku tunnustautua että on vuonna 2004 (nähty 80% varmuudella) heinä-elokuussa käynyt tampereen kaupin vinttikoiraradalla juoksuttaan koiraansa? ;)

Olis kiva kuulla jos on muitakin jotka tykkää moisesta hauskan pidosta meidän lisäksi.