PK-lajipulinaa

[Minna Saarimaa]

Uuden vuoden alkajaisiksi ajattelin avata PK-lajipulinan, johon ovat tervetulleita kaikenlaiset ajatukset palveluskoiralajien harrastamisesta. Kiinnostaako lajit vai eikö kiinnosta? Mihin se kiinnostus tai harrastus tökkää jos tökkää? Mikä on ongelmallista? Puuttuuko maastot, treeniseura tai osaavampien neuvot?

Viime vuonna palveluskoirakokeisiin osallistui 12 briardia, jotka kävivät yhteensä 28 koekäyntiä. Kun ottaa huomioon, että vuosittain rekisteröidään vain suunnilleen 30-50 briardia, niin luvut ei tunnu ihan niin pikkuruisilta. Kuitenkin tokossa briardien kanssa ollaan selvästi aktiivisempia, kun vastaavat luvut olivat 29 briardia ja 72 koekäyntiä. PK-mestiksissä noin kolme briardiosallistujaa on ollut aika tavallinen määrä.

Miten voitaisiin lisätä pk-lajien harrastusta briardien kanssa? Kuinka saataisiin jo harrastavat, mutta ei kokeisiin lähteneet autettua keikahtamaan sen kynnyksen yli oikeaan suuntaan? Ajatuksia?

[Sari Haarahiltunen]

Minulla on teettänyt tuo välimatka aika paljon.Kun hakukavereita ei ole löytynyt täältä , on pitänyt ajaa mutkin useamman kerran viikossa Rovaniemellä. Matkaahan tulee 168 km mutkin.tai riippuen paikasta jopa enemmän Toisaalta , minulla on teettänyt paljon jo pelkästään tuo Sagan , ei niin sosiaalinen luonne Mutta haku on kyllä vahvistanut toisaalta sen luottoa vieraisiin ihmisiin .Koskaan siitä ei kyllä tule yltiöpäisen ihastunutta maalimiehiin Hakuporukka on kyllä ollut , mutta sekin vaihtelee niin paljon. Olisin ehkä kaivannut sitä ihan tuttua porukkaa , joka tuntee minut ja koiran . Oma osaamattomuus ihan kaikessa näkyy . Opastusta olen saanut , liikaakin .Yrittänyt luovia sitten sen kultaisen keskitien .Kun porukka vaihtuu ja aina selität miten Sagaa lähestytään ja miten sen kanssa menetellään , on välissä tullut jo turhautuminenkin siihen selittelyyn. Paras oli kun sanoi " hyökkääkö se kimppuun jos säikäytän sen piilolla " Ei se hyökkää ei , mutta parhaassa tapauksessa me aloitetaan sen takia kaikki alusta Saga on kyllä edistynyt kaikesta huolimatta hyvin En tiedä kisataanko me koskaan , saadaanko edes BH:ta tehtyä mutta toivoisin niin. Olen kuitenkin aika yksin täällä Ranua Cityssä :D palveluskoiraimmeisiä ei ole juurikaan. Oho tulipa vuodatettua mutta no harvoinhan minä niin teen

[Minna Saarimaa]

Kiva että Sari vuodatit. Mä ehdin jo pelätä, että kukaan ei kirjoita tähän yhtään mitään.

Pieni paikkakunta, vähän harrastajia ja pitkät treenimatkat tosiaan voi olla aikamoinen haaste haun harrastamisessa. Ainakin Tiinalla Keiteleellä taitaa olla samankaltainen tilanne?

Itsellä on onnellinen tilanne, että voidaan treenata hakua pienellä tutulla porukalla viiden minuutin ajomatkan päässä. Ja minäkin pidän juuri siitä, että tunnetaan toisemme ja koiramme, tiedetään millainen treeni oli viimeksi ja ymmärretään vähällä selostamisella, mitä tehdään seuraavaksi. Kun kaikki vieläpä tähtäävät kokeisiin ja ovat aiemminkin kisanneet, niin eipä voisi enempää toivoa. Motivoitunut treeniporukka lisää omaakin motivaatiota ja viitseliäisyyttä sellaisina päivinä, kun itse ei tulisi ehdottaneeksi treenaamaan lähtöä. Omista koiristani kaksi viimeisintä eivät myöskään ole erityisen sosiaalisia, mutta vaikka vieraitten rakastaminen toki helpottaisi hakuharrastusta, niin ei se aivan välttämätöntä ole. Tarvitaan sitten vain muita syitä ja avuja (ruoka, lempilelu, tekemisenpalo, halu tehdä töitä ohjaajalle...), joitten vuoksi koira haluaa maalimiehet löytää. Treenityylissäkin voidaan koiran heikkouksia huomioida. Siinä missä silmäkoiralle on paikallaan tehdä pohjat tuuliharjoitteilla saattaa ujoille passata pakenevat maalimiehet, jotta vireennousu kantaa hieman epävarmuuksien yli. Sama vaikutus on tullut huomattua, että haku on kyllä tehnyt ei-sosiaalisellekin koiralle hyvää.

Monellako on tavoitteena vuonna 2014 korkata PK-kokeet?
...tai jatkaa PK-kokeissa?
Entä osallistua PK-mestiksiin?

[Sari Haarahiltunen]

Mielessäni olen jo korkannut monetkin kisat Mutta tosiaan tuo koiran sosiaalisuus, se ei ole välttämättömyys siltikään. Saga rakastaa leikkiä ja sen varjolla unohtaa ne huonot puolet ja onhan se kiva yllättää ne ihmiset , jotka sanoo "olen aina luullut , että hakukoiran pitää olla sosiaalinen " Treenikaverit on kyllä tärkeitä tässä lajissa, Itsellä on ollut pari semmosta pysyvää Kokeitakin meidän porukassa on muutama korkannut. Ehkä ongelmana on usein ollut myös sellainen paisuva yhteisö-Kohta väkeä on liikaa ja treenit hiven menettävät merkityksen kun ei ehdi paneutua,Mutta noh yritetään. Ei tuo välimatka maailmaa kaada Ja jälkeä me on tehty ihan omaksi iloksi

[Minna Uusitalo]

Minun mielestä pk:ssa ryhmä ja osaava porukka on tärkein 'eteenpäinpuskija'. Oli sitten koulutusohjaajia tai ihan vaan kisaavia/kokeneita harrastuskamuja. Kansallisissa lajeissa (metsäjälki, haku, EK, viesti) on kuitenkin kolme osa-aluetta (maasto-osuus, esineet ja tottis), jotka pitää hallita ennen kuin tuloksista voidaan haaveilla. Siinä on aika paljon tekemistä ja tahkoomista yksikseen, ellei ole ketään peräänkattomassa ja neuvomassa. Eli näkisin että siellä oman paikkakunnan pk-yhdistyksissä ja harrastajissa on se lähtökohta ja tarkoitan tässä uusia rodun harrastajia, jotka innostuvat palveluskoiralajeista.

Koesuunnitelmia v 2014? Juu, kyllä olis nuorimmaisen kans, jos vaan saadaan koepaikkoja Lapissa pk-kokeiden järjestäminen on kokenut inflaation parissa vuodessa Rovaniemellä ei viime vuonna järjestetty ainuttakaan palveluskoirakoetta Kemissä ja Torniossa sentäs jokunen. Oulussa (300km) ollaan aktiivisia kokeiden suhteen, samoin Ivalossa (350km). Välimatka ei ole ongelma, lähinnä kauhistuttaa se rajoitettujen kokeiden puhelinrumba, jossa linjat kuumina pitää yrittää tavoitella koepaikkaa. Usein epäonnistuen, kokemusta on.

Pk-Mestikset ovat meillä aina jääneet kalenterista pois, samoin tänä vuonna. Nyt sitä välimatkaa tulee liikaa.

[Minna Saarimaa]

Pieni vakioporukka on haun perustreenaamisessa hyvä. Esimerkiksi 5-6 henkeä, joista useimmiten treenaamaan kerrallaan pääsee 3-4. Ja sitten tiukka raja siihen, että porukka on täynnä ja lisää ei oteta. Silloin treenit saa vietyä läpi ripeästi ja jaksaa treenatakin useammin, kun ei kestä tuntitolkulla. Homma alkaa venyä vasta sitten loppujuoruamisissa... (mutta siitä voi kiireisemmät liueta)

Jälki onkin siitä kätevä laji, että sitä voi treenata ihan itsekseen eikä ole mitenkään riippuvainen treeniporukasta. Toisaalta siinä se haastavuus monelle onkin, että itsekseen ei tule lähdettyä treenaamaan, kun se porukan luoma motivaatio ja paine puuttuu. Toki jälkeäkin voi treenata vaikka yhdessä jonku kaverin kanssa. Toinen haastaa lähtemään treenaamaan silloin kun itseä laiskottaisi ja päinvastoin. Tosi hyvä mieli ja reipas olohan siitä sitten aina tulee, kun saa vain aikaiseksi lähteä!

Laskeskelin, että 2000-2012 käyttäytymiskokeen hyväksytysti suorittaneista briardeista (105 kpl) on palveluskoirakokeisiin (toistaiseksi) jatkanut 57 koiraa eli yli puolet. Ja tänä vuonna jatkaa toki muutama lisää!

Cessie, Peppi, Mara, Peippo, Sinko, Bruno, Tälli, Zelda, Rilla, Hula, Terttu... jne jne tähtäintä vaan viimeistään sinne syksyn rotumestiksiin!

[Virve Kivelä]

Kiva kun täältä löytyi PK-keskustelu! Tuoreehkona biardinohjaajana olisi kiva enemmänkin kuulla jutustelua treeneistä ja treenaamisesta!

Me ollaan vakaasti Peipon kanssa aiottu ensi kaudella korkata jälkikokeet, toivotaan vaan että homma etenee ja kantti kestää. Ykkösen kokeisiin täällä etelässä pääsee onneksi hyvin, eikä tarvitse edes kauas ajella. Jälkimaastot on tuossa käden ulottuvilla joten treenaaminen olisi helppoa, toivottavasti jaksetaan olla keväällä ahkeria. Peippo on aika erilainen jälkikoira kuin porokoirat joiden kanssa olen aiemmin enemmän jäljestellyt. Peippo ei ole yhtä luontainen nenänkäyttäjä, mutta toisaalta se on sitten taas paljon kurinalaisempi työskentelijä. Kepeille pitäisi saada enemmän arvoa, nyt ne ovat vähän semmoinen pakollinen juttu matkan varrella, vaikka palkka tuleekin vain ja ainoastaan kepeistä. Ideoita kenelläkään..?

Peipon kanssa harrastellaan myös viestiä aina kun muistetaan . Tällä treenimäärällä kisoihin päästään ehkä viiden vuoden päästä, jos päästään. Kiva laji on kuitenkin sekin – onkohan tällä hetkellä muita viestiä juoksevia briardeja?

[Outi Puotiniemi]

No nyt ei ole meillä ainakaan välimatkoista koeaktiivisuus kiinni, hermoista vain!

Tavoitteeksi laitoin PK-rotumestikset tälle vuodelle, kun sain tilaisuuden päästä osaavaan porukkaan treenailemaan. Haasteena täälläkin treeniseura, ei sen puute, vaan maalimiesten "osaamattomuus" ja heikohko motivaatio tehdä töitä toisten koirien kouluttamisen ja eteenpäinviemisen suhteen.. ei siis otettu roolia siellä metässä ja tehty ohjeiden mukaan. Lajivalinta ei siis ollu kaikilla oikea.

Roissa Sinkolle tehtiin hyvien tyyppien ansiosta niin hyvät pohjat, että en usko mitään pysyvää vauriota aiheutuneen. Ja jos, niin uudessa porukassa uskon asioiden korjautuvan.
Täällä, pikkukylissä on yllättävän aktiivinen pk-sakki, jotka reissaa tottis- ja hakutreeneissä kymmenien kilometrien takaa ja leirejä, semmoja jne riittää myös. Oppia siis kyllä saadaan, kunhan itse ehtii ja jaksaa harrastaa.

Mutta, kuten ekassa lauseessa totesin, suurin kynnys osallistumiseen on oma jännitys. Koiraan kyllä uskon, vaikken ite niin hyvin tietäiskään mitä olen tekemässä..

[Riina Pullinen]

Zelda ja tähtäimessä PK-kokeet vuosimallia 2014 ei ehkä vielä ihan toteudu, meillä on valtava määrä vielä töitä edessä ja haasteita ylitettävänä, ehkä realistisempi olisi vuosi 2015. BH-koe olisi kuitenkin tarkoitus tehdä alta pois keväällä.

Ehdottomasti kaikkein haastavinta on ollut ja tuntuu olevan edelleen sen sopivan hakuporukan löytäminen ja kasassa pitäminen. Ja sen päälle huutava pula maastoista. Paikallisista palveluskoirakerhoista ei ole tukkakoiralla hakuporukkaa löytynyt, joten sisuuntuneena perustin oman porukan. Homma on toiminut sinänsä hyvin, mutta kokemus ja motivaatio on hieman vaihtelevaa. Tällä hetkellä tuntuu, että osa porukasta on vajoamassa pelastuskoirapuolelle ja siellä se treenaaminen on taas hyvin oman tyyppistään ja painottuu erityyppisiin harjoituksiin. Me ollaan yllättäen myös aika oman tien kulkijoita tässäkin lajissa ja ehkä se suurin ongelma on se kokemuksen puute.

Koiran haasteita tässäkin lajissa yllättäen on sen keskittymiskyvyn puute ja jonkin sortin maltittomuus. Etuina on valtava maalimiesmotivaatio, asenne ja halu työskennellä. Tällä hetkellä tahkotaan suoria pistoja ja sitä, että nenä pysyy auki loppuun saakka eikä vaihdu rallatteluksi. Zelda on siitä helppo koira, että maalimiehellä ei ole niin väliä, kunhan makaa paikoillaan pressun alla täysin piilossa niin Zelda hoitaa kyllä sen palkkautumisen ja pyörittää maalimiehen pyörryksiin. Maalimieskäytöstä treenatessa haasteeksi tuli saada maalimiehet oikeasti komentamaan koira maahan eikä kiipeämään syliin. Oma ongelma on saada treeneihin tarpeeksi vaadittavaa variaatiota eli turrutaan liian herkästi samaan kaavaan.

Esineruutua ollaan tehty luvattoman laiskasti. Siinä suurin ongelma on erilaisten esineiden nostaminen. Jos kyseessä olisi Tesla-schape heittelisin erilaisia esineitä olkkarin lattialle ja naksuttelisin sen tuomaan ne käteen, mutta koska kyseessä on Zelda niin olen totaalisen peukalo keskellä kämmentä. Ollaan siis tallottu kaistale ja koira näkee, kun vien esineet sinne. Se hakee sieltä kaikki pehmeät esineet, kuten hanskat, pienet pehmolelut jne. Kaikki muut se merkkaa, mutta ei nosta.

Tottiksessa meillä alkaa olla valoa tunnelin päässä ja suuri kiitos kuuluu meidän PK-tottis ryhmälle ja mainiolle koutsille. Ilman sitä ei varmasti oltaisi edistytty syksyllä eikä tehty muutamaa läpimurtoa, joita en oikeasti uskonut vielä tapahtuvan, ei kyllä moni muukaan, mutta sopiva ryhmäpaine ja riittävästi ruoskaa heiluttava koutsi saavat ihmeitä aikaan. Alkusyksystä meidän treeniryhmässä kaikki muut olivat beeceitä ja Zelda se joukon erilainen nuori. Sitä on oppinut arvostamaan kummasti niitä oman koiransa luonteenpiirteitä, vaikka välillä saa hakata päätään seinään, mutta en kyllä vaihtaisi sitä yhteenkään puuceeseen ;) Keväällä saadaan jatkaa samassa porukassa, josta muutama puucee jää lomalle ja rotukirjo ehkä laajenee eli tottiksen suhteen odotukset on korkealla, vähintään metrin korkeudessa ;) Paljonhan se on omasta aktiivisuudesta kiinni myös, mutta kummasti se, että kerran viikossa pääsee sopivaan ohjattuun porukkaan auttaa myös treenaamaan omatoimisesti. Ja ohan meillä oma ulvilan tukkakoirajengi, joka kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti.

Suurin haaste varmasti sitten siihen kisojen korkkaamiseen on vielä edessä eli ilmaisu, vaikka varovasti haaveilen, että se tulisi mukaan keväällä, kun takatalvista ei enää ole pelkoa. Tarkoitus olisi rakentaa se valmiiksi kentällä ja onhan noita treenejä takana jo 4-5 kpl. Tässä on se hauskuus, että en ole aiemmin rullaa opettanut enkä oikeastaan saanut tähän mitään kädestä pitäen neuvoa vaan puhtaasti itse päätellyt miten hommaa aletaan rakentaa eli voi ollla, että kantapään kautta mennään ;)

Oho, tulipas sepustus, mutta haku on kyllä niin meidän laji ja tykätään siitä molemmat ihan hulluna, joten eiköhän me tahkota päätämme seinään aina kokeisiin saakka ja vaikeuksien kautta voittoon, vaikka välillä ahdistaa sitä rataa, että tekisi mieli haudata kaikki haaveet ja vaihtaa päälajia, mutta onneksi sitä sisua sitten aina jostain löytyy!

[Marjo Laurila]

Edelliset koirat ei ole olleet PK-laatua Eli koskaan en ole PK-puolella ollut.
Mizin kanssa tuli kans kokeiltua metsässä jälkee omin nokkineni, en onnistunut, ei motivaatio Mizillä riittänyt työntekoon. Enkä mää varmaan osannut sitä oikein edes opettaa.

Nyt olen vähän itsekseni Jaron kanssa ottanut "nurmikkojälkeä" ja muutaman kerran olen ollut metsässä jäljeä kokeilemassa.
Vauhtia oli aivan liikaa ja nakit jäi syömättä.

Pitkästä aikaa kokeilin taas pari jälkeä ja nyt oli jo tekemisen meininkiä. Olin yllättynyt että se nenä pysy jäljellä ja vauhti oli hidastunut, vaikka ne nakit osin jäi taas sinne matkan varrelle
Jaro on mun paras tokokoirani ja työmotivaatio ja taistelutahto on mulle ainakin riittäviä

Miettinyt olen, että mitä sitä treenaa, kun sinne kokeisiin on kuitenkin niin kova tunku ettei sinne kuitenkaan pääse. Korkeintaan jonnekkin varakoiraksi nro: 6-10.
Kun Jaro oli pentu, meidän taloon iski yöllä salama. Meteli oli hirvee ja Jaro parka pomppas metrin ilmaan ja hyppäs vapiseen mun sänkyyni
MH-kuvauksessa sitten ei kestänyt kuin 2 ampumista. Uutena vuonna nukku ja ulkonakin käytiin eikä paukut haitannut.

Nyt olen kavereilta kysellyt ja netistä katsellut sitä erikoisjälkeä (FH), mutta tuntuu olevan aikas vaikea laji.
Eikä niitä peltoja taida löytyä treeneihin.
Yksin on aina vähän vaikeaa treenata.
Pitäis varmaan liittyä johonkin PK-yhdistykseen, mutta missä olis mukavia ihmisiä jotka ottaa tälläisen alottelijan porukkaansa.

[Minna Saarimaa]

Mahtavaa, että tähän ketjuun on jo näin mukavasti osallistuttu

Virve mietti jälkikeppien ilmaisua. Meillä on ollut joskus sama tilanne, että koira on ollut huomattavasti kiinnostuneempi seuraamaan jälkeä ja kepit ovat olleet sille vain tympeitä keskeytyksiä jäljestämisestä. Ja vaikka palkkaa (nameja, kissanruokaa) tuli vain kepeistä, niin silti koira namien syömisen välissä vilkuili nenä pitkällä jäljen etenemissuuntaan, että joko tästä saisi jatkaa. Meillä tähän ongelmaan auttoi se, että kepeillä alettiin leikkiä siellä jäljellä ihan kunnolla. Kannustin tuomaan kepin minulle, kepistä taisteltiin, haukutin tai teetin jonkun tempun ja heittelin keppiä palkaksi. Pääasia, että koira todella innostuu, unohtaa sen jäljen kokonaan ja kykenee siis oikeasti palkkautumaan ja riemastumaan siitä kepistä. Olen leikin lopuksi antanut ruokapalkan, laittanut taskuun sen mitä kepistä on jäljellä ja sitten on rauhallisesti jatkettu jäljestämistä. Tällä keinoin koira alkoikin jäljellä kepille tullessaan havahtua ilahtuneesti tähän maailmaan, ja hiljakseen on päästy siihen, että koira selvästi jäljestää löytääkseen niitä keppejä.

Minun tiedossa ei taida olla yhtäkään viestiä treenaavaa briardia, paitsi Peippo. Tuija P. on aiemmilla briardeillaan harrastanut ja kisannut viestiä - mahtaako nyt kotona oleva pentu olla päässyt viestikoiran uralle?

[Virve Kivelä]

^ kiitos Minna, tarvinnee testata vaikka vinkupalloleikkiä, kepillä tuota ei ehkä saa leikkimään... Jotenkin ei ole edes tullut mieleen tuo leikkiminen, meidän toinen jälkikoira kun piti siirtää lelupalkasta pois kun sillä ei liikkunut päässä enää mitään muuta ajatusta kuin se ihana pallo. Peippo nyt ei leluista samalla tavalla kuumu, joten kokeiluun siis! Samaten pallopalkkaa voisi testata myös esineruudussa, jospa saataisiin siihenkin vähän lisää vauhtia. Kerran keppienopetusvaiheessa koitin laittaa Peipolle jälkiesineiksi vinkupalloja, mutta jostain syystä se koki ne jotenkin epämiellyttäviksi vaikka niistä muuten kovasti tykkääkin.

Nyt näyttää (onneksi) siltä, että täällä etelässäkin alkavat jälkikelit pikku hiljaa loppua. Talvi olisi hyvää aikaa panostaa tuohon ilmaisuun, saas nähdä ollaanko tänä talvena sen suhteen reippaampia kuin edellisenä.

[Minna Saarimaa]

Hienoa Outi, että oletta päässeet treenaamaan samanhenkiseen ja pätevään porukkaan. Homma lähtee varmasti taas sen mukaisesti etenemään! Kokeitakin teillä tosiaan on tarjolla kohtuullisen matkan päässä vähän joka ilmansuunnassa. Suosittelen kyllä täysin oma lehmä ojassa pohjoista ilmansuuntaa. (jotta saattaisin teitä päästä kokeessa näkemään)

Mulla on toiveena, että talven aikana saataisiin paljon ilmaisutreeniä. Aivan vielä tämä ei ole lähtenyt toteutumaan, sillä säät on olleet aivan kamalat. Vuoroin on pääkalloliukasta ja vuoroin röpelöistä jäätikköä. Olisi kiva päästä tänä vuonna taas hakukokeeseen. Viime kerran jälkeen säännöt ovatkin muuttuneet sen verran, että ykkösluokassa tarvii nostaa vain kaksi maalimiestä kolmesta...

Harmillinen tuo Jaron salamaniskukokemus. Meinaatko Marjo, että tilanne on niin paha ettei harjoittelemalla oppisi kestämään laukaukset tottiskentällä? Todella pitkä työmaa se kyllä varmasti olisi, ellei sitten ihan mahdoton. PK-lajivaihtoehdot laukausprobleema tosiaan rajaa siihen erikoisjälkeen. Peltojäljen osalta on varmasti jonkin verran koulutustarjontaa myös leireinä ja seminaareina. Toivotaan, että löytyy niitä lajia harrastavia tuttuja ja heidän tuttuja, jotka voisivat ottaa mukaansa katsomaan treenejään, opastaa aloituksessa tms.

Mahtaisiko Tampereen seudulla ihan briardiharrastajienkin voimin järjestyä peltojälkitreenipäivä, jossa voisi yhdessä pähkäillä?

Pk-yhdistykseen liittymistä koskien, laitetaanpa tähän muillekin linkkiä tyrkylle. Suomen palveluskoiraliiton sivulla on lista jäsenyhdistyksistään ja niiden yhteyshenkilöistä. Hieman hankalalukuinen tuo kyllä on, kun on aakkosjärjestyksessä eikä vaikkapa kennelpiireittäin järjesteltynä.

[Siru Erkkilä]

PK-lajeja harrastavia yhdistyksiä on etelässä ymmärtääkseni aika paljonkin. Tampereen seudullakin on ainakin 5, ehkä enemmänkin. Monet seurat ottavat mielellään uusia aktiivisia jäseniä. Kokeita järjestävät seurat tarvitsevat talkoilijoita ja kyllä niissä talkoissa aina oppii itsekin. Yksi, mitä omissa seuroissani on vaadittu, on sitoutuminen. Kukaan kouluttaja tuskin haluaa seistä kentän- tai metsänlaidalla odottelemassa, josko joku saapuisi sovitusti paikalle. Kun itse käy aktiivisesti treeneissä ja talkoileekin välillä, voi koepaikan saaminenkin helpottua. Eli jos on valmis vähän antamaan, saa kyllä myös itsekin. Näinhän se menee

Vuoden 2014 aikana meillä olisi tavoitteena kisata FH2:ssa. Ennen mahdollista koetta pitäisi meidänkin saada esineilmaisu paremmalle mallille. Isakin mielestä esineet jäljellä on aivan turhia. Jälki itsessään riittäisi sille oikein hyvin, ylimääräisiä pysähdyksiä siellä ei tarvisi olla Ilmaisutapana meillä on maahanmeno, mutta puisia esineitä on tosi kiva ottaa suuhun ja pureskella... Onneksi on vielä pitkä talvi aikaa miettiä, miten tuon asian kanssa kannattaisi edetä. Leikkiminen esineillä ei ehkä tuon ilmaisutavan takia ole paras meille, vaikka muuten hyvä idea onkin.

[Tiina Järveläinen]

Olipa kiva löytää täältä tämmöinen. Mä olen taas ehkä harvinainen briardisti, puhtaasti pk-harrastaja. Päälajina kolmella jälki, vanhin on toki räpeltänyt myös EK1 ja keskimmäinen vähän toko-juttuja. Ja nuorin ei vielä mitään, mutta kenties ensi kesänä jotain siitäkin alkaa kuulua.

Mä olen todella taitava opettamaan keppiongelmia koirilleni, johtuen varmaan siitä, että kepit/esineet otetaan jäljelle aivan liian myöhään, koska musta(kin) ne rikkoo ikävästi sitä jäljetämistä. Mutta Sirulle lohdutukseksi, Jimillä on hallussa FH2 koulari ja pistetä esineistä tuli vain muutama, että kyllä sillä pelkällä jäljestykselläkin koularin voi saada Ja Ria valitettavasti on tuossa esineinhossaan jopa Jimiä voimakkaampi, jopa niin, että metsässä se alkoi jättämään jälkeä kun sai hajun esineestä ja yritti ohittaa sen turvallisen matkan päästä jäljen sivulla. Pellolla ei ongelma ole Rialla taas niin voimakas, johtuen mielentilasta jossa koira jäljestää.

Pellolla esineilmaisuihin toimi meillä parhaiten ontot esineet. Meillä on paljon käytössä putken paloja, joiden päät on teipattu, mutta koiralle on opetettu, että se palkka on siellä esineessä. Esineiden esiopetus on tehty suljettujen rasioiden päällä olevilla esineillä, joten ehkä tässä on jotain tuttua siihen koiran mielestä. Olen ommellut myös farkuista pieniä suikaleita, joiden sisään voi työntää ruokaa. Ilmaisu on meillä sillä tavalla korrekti, että jos koira haluaa ilmaista esineet niin se pystyy tekemään sen esineeseen koskematta. Suuhunottamiset tapahtuvat oikeastaan vaan tilanteissa, joissa koira ilmaisee esineen hermostuneessa jäljestyksessä. Onttoja esineitä kuurina niin, että ilmaisut alkavat luistamaan varmasti jokainen kerta, sen jälkeen vaihdellen oikeita esineitä ja onttoja esineitä ja onttoihin laittaa mahdollisimman vähähajuista ruokaa. Myös makupalojen sijainnilla on vaikutusta intoon ilmaista. Kun takana on 400 askelta tyhjää jälkeä, joka on jäljestetty keskittyneesti, kelpaa se esineen tuoma lepotauko usein myös koiralle. Jos taas ruokaa on reilummin, ei tarvetta ole puhaltaa samalla tavalla ja esineen kohdalla koirasta saadaan vaan ilkikurinen hännänpään heilautus "Siinä se on, mutta jes pääsimpäs ohittamaan sen." Nämä siis pellolla.

Kuinka sitten asiaa kuuluisi treenata metsässä, en tiedä. Jimin viimeinen voittajan koe päättyi siihen, että kello näytti ( ja myöhemmin jälkikaavio varmisti) meidän olevan n. 5 kepin paikkeilla, koira ei ole ilmaissut ensimmäistäkään keppiä, mutta näen siitä että se on jäljestänyt koko ajan varmasti. Raahasin sen takaisin janalle, pistin jäljestämään saman jäljen toisen kerran, jolloin ekalle kepille tuli ilmaisu ja homma keskeytettiin siihen. Sen vaan siis voin sanoa, ettei tuommoinen ole mikään miellyttävin koekoira, jää tulokset kyllä valitettavan huonoiksi Me on koitettu montaa, leikkiä kepeillä, ruokaa, lelupalkkaa, hajustaa kepit, hajustamattomia keppejä, ruokaa jäljellä, ei ruokaa jäljellä, päästää heti ilmaisusta jäljestämään, vaatia kaikki kepit ilmaistaviksi ja puuttuukohan tästä vielä jotain.

Nolointa hommassa on toki se, että olen tehnyt saman virheen jo kolmasti ja saanut hetkellisesti esim. nuorimman koirani tilaan, jossa se ei ilmaise edes ruokakippoaan peltojäljen lopusta ilman huomautusta.

Mutta onko mikään sen kauniimpi näky kun aamuauringossa rehupelolla täydellisessä rauhassa keskityneesti, rauhassa, tarkasti ja intensiivisesti jälkeä ajava briard.