PK-lajipulinaa

[Minna Saarimaa]

Se on totta, että oma aktiivisuus vaikuttaa paljon siihen, kuinka yhdistyksen toimintaan pääsee mukaan ja kuinka siellä tulee tutuiksi. Kurssimuotoisen (tottis/BH/maasto) koulutuksen kautta pääsee varmasti hyvin alkuun, jos sellaisia on pk-yhdistyksessä tarjolla. Esimerkiksi meidän yhdistyksessä oli viime kauden alussa lajiesittelypäivä, jossa muutama hausta kiinnostunut muodosti treeniporukan ja eräs kokenut harrastaja kävi ohjaamassa heidät treenaamisessa alkuun. Sen jälkeen porukka on treenannut aktiivisesti keskenään ja pyytänyt aina tarvittaessa jotakuta opeksi katsomaan missä mennään ja antamaan lisää neuvoja. Tässä aktiivisessa porukassa tuli jo heti tuon kauden aikana haku- ja etsintäkoetuloksiakin - tokikin koiralle, jolla oli haukkuilmaisu valmiina ja ohjaajalle, joka on muussa lajissa jo kilpaillut, mutta silti! Henkilöhausta heillä ei ollut mitään kokemusta.

Sirun peltojäljelle tuo jälkiesineellä leikkiminen ei tosiaan oikein käy.
Peltojäljelläkin voi toki palkata saaliilla ja leikillä sillä tavalla, että edellyttää ensin täysin korrektin ilmaisun (maahan, esineeseen koskematta). Tavallisen toimintamallin mukaan ottaa esineen taskuun ja palkkaa sitten narupallolla tai muulla lelulla. Koiratyypistä (rauhallinen uppoutuja vs. hektinen keskittymisongelmainen) riippuu, kenelle tämä tekee hyvää ja kenelle ei.

[Marjo Laurila]

Jaro on kuullut kyllä ampumisia. Kerran oltiin PK-kentällä käymässä kun kuulin että sillä kertaa ammutaan.
Kävelimme poispäin kentältä kun ammuttiin 2 kertaa, ekalla kerralla Jaro pysähty ja katsoi taakseen toisella kerralla jatkoi vaan matkaansa.
Toinen kerta oli kun oltiin Jaron kanssa katselemassa tottisosuuksia PK SM-kisoissa Tampereella,
vähän oli levottumuutta, jonka jälkeen kävi nukkumaan mun jalkoihin. Oltiin kauimmassa katsomossa.
Eli ei mun mielestäni ihan paha, vois jopa tottua kun vaan treenais, ehkä.
Meillä kotona on ollut putkiremontti, vesivahinkoremontti ym meteliä Jaron jo ollessa pentu. Jaro on ollut aina nää remontit omin nokkinensa kotona. En ongelmia.
Olen aikeissa mennä luonnetestiin kun briardiväki sen Tampereella syksyllä järjestää.

Mietityttää vaan ne PK hypyt kun Jarolla on 1-kyynerpäät ja lonkatkin on B/C.

Talkoita olen kyllä tottunut tekemään nykyisessä seurassa jo n.30 vuoden ajan.
Tosin sitä alkaa jo oleen vähän vanha ja kankee eikä kaikkeen hommaan enään taivu.

[Outi Puotiniemi]

No mites sitten, kun ohjaaja on niin pupupöksy ettei uskalla ottaa sitä viimestä liikettä hyppynoudon suhteen...
Ja kuinkas tommonen hyrrä saadaan keskittymään siihen hyppyyn, ettei tarttis kusi sukassa kattoa??

Veikkaan nimittäin koirani tuntien että se voimien tunnossa kuvittelee hypyn olevan läpihuutojuttu ja sen kummempia miettimättä menee ja roiskasee esteelle.
Positiivistahan toki on, että koiralla hyvä (terve..?) itsetunto on ja se uskoo menevänsä vaikka läpi harmaan kiven, mutta jos se tyhmyyksissään rikkoo ittensä.

Sehän siis menee 90 cm kapulankin kanssa, mutta se menohyppy on melkosta kaahottamista. Paluuseen keskittyy selkeästi paremmin ja sen kyllä huomaa.
Vapaahyppynä menee metri ja siinä kohtaa mulla loppuu rohkeus.

..Tässäpä kirjottaessa huomasin, että kiihtyykö se liikaa siitä lentävästä kapulasta... Pitääpä testata sitä, että kapula viedään esteen taakse jne...
Mutta saa antaa vinkkejä!!!

[Minna Saarimaa]

Menohyppy usein on liian laaka tai muuten huolimaton juurikin sen heitetyn kapulan vuoksi. Kapulan vieminen varmasti auttaa. Sitten kun heittokin on lopulta otettava mukaan, niin saattaa auttaa, kun heittää kapulan korkealla kaarella, roikkuna. Kova laakaheitto lisää saalisefektiä ja koirakin hyppää silloin helpommin suin päin laakana. Toisekseen kannattaa heiton jälkeen edellyttää koiralta katsekontakti, ihan rauhassa, ennen kuin antaa rauhallisesti luvan suorittaa. Se vähän katkaisee myös sitä "saalistusajatusta".

Briardit ei taida noin yleisesti olla ihan koiramaailman Sotomayoreita ja aika pelottavia metrisen ylityksiä on tullut nähtyä, mutta onneksi ei ole tainnut kelleen käydä pahemmin...

[Outi Puotiniemi]

Nooniiin, treeneistä kotiuduttu ja ollaan kaikki ok, myös minä.

Alkulämppäreiden jälkeen parit hypyt 90 cm ja sitten omaa mielenterveyttäni uhmaten se metri..
Kerran kosketti menohypyllä ja siihen se sitten jäiki. Totesin että palkkana taitaa sittenki olla parempi makupala, kun lelu. Hyvä, muttei taas liian hyvä. Se keskittyminen..
Kova hinku sillä on esteelle, eikä se ekalla kolistelu kyllä aiheuttanu mitään epäröintiä. Voin vaikka vannoa, että viimisillä hypyillä koiran ja esteen väliin jäin joitain senttejä.

Kontakti...Eipä ole kauaa kun huomasin, että tasamaanoudossakin katse on naulittuna kapulaan. Vaikka odottelen ja odottelen niin tuijotus on ja pysyy. Kapulassa.

Kiitos Minna heittovinkistä, en ole tuommosta tullut miettineeksi ollenkaan.

Vaikeuksien kautta voittoon, ja silleen.

[Riina Pullinen]

Koittaiskohan vielä kerran vastata tähän ketjuun, kun oon nyt varmaan kolmesti lentänyt pihalle siinä kohtaa, kun teksti pitäs lähettää :D

Tohon menohyppyyn voisi auttaa myös lähestymisesteet ennen varsinaista metriä? Me ollaan treenattu palautusta ihan hyppysarjoilla agilityesteitä hyödyntäen, harmi vaan, että niissä korkeus loppuu kesken siinä 80cm kohdalla, koska PK-esteellä alkaa tekniikka hajoilla siinä 90cm kohdalla. Noutoa eikä edes patukkapalkkaa olla vielä uskallettu ollenkaan yhdistää PK-hyppyyn, mutta hitaasti hyvää tulee ja kyllä Z kesään mennettä metrin puhtaasti ylittää.

Mä kuulun kolmeen paikalliseen palvekuskoiraliiton alaiseen seuraan, joista yksin järjestää lyhyt kursseja PK-lajeista kerran vuodessa, mutta muuten koulutukset keskittyvät tottelevaisuuteen. Kahdesta muusta palveluskoirayhdistyksestä olen tuloksetta kysellet treeneistä tai edes maastoista. Täällä on maastojen kanssa vähän niin, että jollain yksityisellä porukalla saattaa olla lupa johonkin tiettyyn maastoon ja sitten on maastoja, jonne voi mennä treenaamaan vain ja ainoastaan, jos joku tietty henkilö on mukana... Nykyisissä treenimaastoissa joutuu varautumaan siihen, että kesken treenin marssii keskilinjaa pitkin lenkkeilijä.

[Outi Puotiniemi]

Riina, sinun pitää ajella tänne "pohjoseen" toukokuussa treenaan meidän kanssa.
MÖKIT ON VARATTUNA SÄÄVARAUKSELLA 17-18.5! Seuraavaan lehteen tule lisäinfoa.

Kesällä kun hyppyä tuli useamman kerran viikossa otettua, meni Sinko jonku kerran patukka suussa sen metrin.. Äkkiähän se unohtuu ja pitää ottaa takapakkia, kun treenit aloittaa uudestaan. Tämmösiä taukoja ei vaan tarttis tulla.

Meillähän on toki ne aksaesteet, joten taidan viritellä niitä ens kerralla ja kokeilla tuotakin. Thanks Riina!

[Riina Pullinen]

Hih, täytyypä pistää mietintämyssyn alle, jos uhrais muutaman kesälomapäivän toukokuulle Ei hullumpi idea ollenkaan, kun nyt näkee mitä tää kevät tuo tullessaan...

Zeldalla on luonnostaan onneksi melko hyvä tekniikka, joten en ole hirveän huolissani sen hypystä toistaiseksi. Ja jonkin verran ollaan hyppytekniikkaa treenitty ja siihen perustuu hypynkin treenaamisen ajatus. Sinkolla on varmaan samanlainen rämäpää niin nuo lähestymisesteet auttaa siihen, että koira alkaa itse ajatella sitä hyppäämistä eikä vaan rämistele päin. Mä olin kyllä aika kauhuissani, kun tehtiin Zeldan kanssa ensimmäistä kertaa A-estettä kun se hyppäs muutaman kerran täysiä päin estettä ja valu mapaplätsiä takaisin alas ennenkuin ymmärsi, että täytyy myös hieman kiivetä Kyllä se ajatus siitä sitten onneksi melko nopeaan lähti oikeaan suuntaan... Meillä alkaa taas maanantaina tottistreenit pyöriä niin josko sitä lähtisi heti kokeilee, millä mallilla esteet on... Onko kuukauden tauko tehnyt hyvää vai huonoa ;)

[Kirsi Mikkola]

Meillä tätä harrastamista on haitannut vaan narun toinen pää, joka ei ole koira.
Lurun kanssa oltiin koirakoulu Vision 5 tunnin jälkikurssillakin pari vuotta sitten. Aivan ihana. Koira oppi jäljestämään ja myös ilmaisemaan kepit.
Siellä oli kurssilla puolivuotias mäykky pentu emänsä kanssa ja kuinka hienosti tuo pentu kurssin jälkeen jäljesti.
Yksi koira kerrallaan tekemässä ja muut ohjaajat seuraamassa. Lurun upea briardimainen spagaatti maahanmeno ja kepin ilmaisu herätti hilpeyttä. Kuin myös se kun yksi keppi hävisi tassujen välistä ja minä etsin sitä ja koira etsii, ihmettelin miksi muut kehän reunalla kiemurtelee ja pidättelee naurua, kunnes keppi "löytyi" Lurun poskiparrasta.
Aikoinaan toisen briardin kanssa harrastin viestiä. Itse pidän siitä. Silloin tuo harrastus lopahti maalimiehen lopettamiseen. Siihen onkin sitten ollut kautta aikain hankala saada ketään kaveriksi, " ai, pitäskö istua mettässä lukemassa Aku-ankkaa ja odotella jotain koiraa saapuvaks?. Että sepä siitä sitten.
Nyt taas voidaankin jatkaa Lurun kanssa jäljestys harrastusta kun pihassa ei lainehdi nilkkoja myöten vettä ja liejua.
Kisaamaan on aina ollut ajatus ja sen asteelle se vaan on jäänytkin.

[Annamari Aarnio]

Pidetäämpä tätä keskustelua yllä, sen verran monta harrastajaa on jättänyt mukaan liittymättä (kannan siis korteni kekoon ).

Palveluskoiralajit kiinnostaa, joskin väittäisin että vuodet on jossain määrin muuttaneet sen kuitenkin harvemmaksi. Näin jälkikäteen muistellen Blancon taivalta tai Taon alkuaikoja, sitä oli ihailtavan motivoitunut kulkiessaan jossain vaiheessa bussilla treeneihin ja polkiessaan jäljet lenkin ohessa. Jos joku on lisääntynyt niin mukavuuden halu, joka kyllä on vienyt osan ahkeruudestakin.

Toisaalta minulle tässä harrastuksessa on koiran lisäksi merkittävä tekijä sen treeniporukan ja sosiaalisen puolen aspekti. Vuorotyö ja sovittamattomat aikataulut on varmasti yksi isoin este. Toiseksi mahdollisuuksia toisinaan rajaa myös koiran terveys. Taon kohdalla lajivalintoja tuli lopuksi tehdä fysiikan sanelemana.

Peppiä viime ajan eniten kouliten, on suurimmat ongelmat olleet koiran epävarmuudesta juontuvia asioita. Koiran vahvisteleminen, tai oppia vahvistamaan sitä, suoritusvireen ylläpitäminen ja rakentaminen - on varmasti isoin työsarkamme. Tietysti vielä lisäksi ne kaikki muut tekemättömät tai maton alle lakaistut liikkeet, joiden eteen ei ole nähnyt vaivaa. Näistä meilläkin yksi ongelma on hyppytekniikka, sen verran ongelmaan on tartuttu ja tekniikkakurssilta neuvoja haettu. Aika näyttää miten pääsemme eteenpäin. Ilman agilitytaustaa, oli yllätys kuinka monitahoisia tekniikkaongelmia voi olla. Pepillä suurin tekninen virhe on ojentaa alastuloon etujalat suoriksi ja nivelet lukkoon - se meinaan sitten tuntuu ja sattuu. Sitä kautta sinne hyppyyn on voinut kertyä kaikkea kuonaa korvien väliin. Hattua täytyy tietysti nostaa sen pyyteettömälle suorittamiselle, mutta etuosan olla hypyssä se rasitetuin osa - toivon että saan neuvoin tämän korjattua. Hyppyongelmista varmaan yleisesti, kun katsoo koiran vapaana juoksemista metsässä ei kropan käytössä tai hypyissä ole mitään ongelmia ja kun sitten mennään treenitilanteeseen ja laitetaan se ohjaaja mukaan sekoilemaan... joudutaan opettelemaan hyppäämään .

Viimeisimmässä Koiramme-lehdessä oli vuosittaiset rekisteröintitilastot, meillä kaksi viimeisintä vuotta on olleet taas erityisen alhaiset (2012 = 30, 2013 = 28). Kaiken kaikkiaan näihin rekisteröintilukuihin verrattuna harrastusedustus briardilla on todella kelpo. Itse aina aika ajoin toivoisin voivani viettää vielä enemmän nähden useita oman rodun edustajia harrastusten parissa, yhdistyksen leireillä on ollut väkeä - mutta kun luvuista tietää, että harrastajia on enemmän, olisi kiva tavata heitä kaikkia!

[Henna Mattila]

Olen jo kahdesti tähän kirjoittanut, mutta molemmilla kerroilla lähetys heitti ulos ja hukkasi tekstin...

Täällä yksi puuhastelija ilmoittautuu, kaikkien neljän talossa vaikuttaneen briardin kanssa on pk-lajejakin harrastettu, mutta kisakuntoon ei ole ketään saatu.

Hakutreeneissäkin kaikki ovat edes jonkun kerran käyneet ja esineruutu jonkintasoisena kuuluu lenkkien aktivointiosuuteen, mutta eniten omistajaa sytyttää jäljestys. Enimmäkseen hommaa on viety eteenpäin pellolla, mutta myös metsän puolella on piipahdettu. Ja aiempiin vastauksiin viitaten , myöskään minä en ole saanut keppejä opetettua, vaan kaikki jyräävät niistä liki kiihdyttäen yli.... Miksi me ei sitten kisakenttiä ole saavutettu. Otetaan se peili esiin Omistaja koki burn outin edeltäjäkoiran TVA:ksi hinkkaamisessa ja ei tunnu siitä toipuvan. Ja kun oma motivaatio on hukassa, ei ole siis ihme että sitä uupuu koiriltakin... Eli tottiksiin ja kilpailuvietin kuolemiseen kaatuu meillä tämä homma. Oma laiskuus kyllä lisääntyy vuosi vuodelta! Ennen sitä käveli kilometritolkulla raunioradalle tai hakutreeneihin, nyt ei saa mitään aikaiseksi, vaikka maastot alkavat 10m päästä...

Ja juuri kun hieman tsemppasin ja päätin tuon haastavimman kanssa onnistua kisatasolle asti - ja se jopa alkoi näyttää mahdolliselta, petti koiralta terveys. Huokaus. Häpsii on nyt siis varhaiseläkkeellä ja jos Riisi alkaisi päästä oikealle eläkkeelle, niin katsotaan nyt josko tuon Tikkarin kanssa vielä... Tai sitten sen seuraavan

Vaikka omat tavoitteet eivät korkealla ole olleetkaan, niin erilaiset valmennuspäivät ja leirit ovat kyllä aina nostaneet intoa treenaamiseen huimasti! Siksipä yritän kyllä jatkossakin käydä näissä ammentamassa lisäoppia ja kannustan muitakin tekemään näin - aina jotain uutta tarttuu mukaan! Ja itse olen kyllä vähän sitä mieltä, että tärkeintä on se oman koiran kanssa yhdessä tekeminen, vaikka se nyt sitten ei ikinä rodun aktivisuustilastoja kaunistaisikaan.

[tiina hiljanen]

Minä taas en kauheasti jaksa osallistua yhteistreeneihin, leireille, seminaareihin ym. Sen vähän mitä koulutan, koulutan ihan lenkkien yhteydessä ja kotipihalla. Joskus ja jouluna käydään kentällä häiriöitä hakemassa. Oma laji on jo vuosikymmeniä ollut jälki, joten siinäkin treenaaminen onnistuu hyvin yksinään. Tosin jälkeä kyllä (silloin harvoin kun varsinaisesti aktivoidun treenaamaan) käyn mielelläni pienessä hyvässä porukassa tekemässä, menee se jäljen "hapattamisaika" mukavammin. Tällä sepustuksella haluan siis vaan rohkaista niitä, joita jostain syystä ei kiinnosta osallistua "pk-workshoppeihin". Jos tähtäimet ei ole siellä ihan sm-tasolla ainakaan heti, niin hyvin voi harrastaa niin sanotusti luokkatasolle (eli pystyy suorittamaan koiran kanssa kaikki luokat koulareineen) vähemmälläkin aktiivisuudella. Alkuopastusta saa varmasti ihan lähimmästä pk-yhdistyksestä tai joltain kokeneemmalta harrastajalta.
Ihan tuomarinakin haluan kaikkia rohkaista - kansallisten lajien puolella varsinkin pääsee ihan kohtuullisiin tuloksiin, kunhan sekä ohjaaja että koira tekevät hommansa iloisesti ja mielellään, vaikka perusasento olisikin vähän vino.
Niin ja oma tilanne tällä hetkellä on se, että Kyo (8 v) on jäänyt kisoista eläkkeelle erinäisistä syistä ja Hardi (1 v) ehkä kenties mahdollisesti joskus johonkin osallistuu. Ans kattoo ny, näyttää sen nenä toimivan siinä kuin kaikilla aikaisemmillakin koirillani.

[Pipsa Piironen]

No josko minäkin sitten

PK-lajit on varmaan aika pitkälle kiinnostanut aina, osaamista vaan ei ole ollut. Ziran kanssa enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo hakua tai jälkeä harrastettiin, mutta ei kuitenkaan BH:ta pidemmälle niiden osalta päästy kun sydändiagnoosi saatiin.

Nessa on ensimmäinen pk-kokeisiin kouluttamani koira. Haun osalta meillä on sinänsä ollut onni, että ollaan päästy osaavaan hakuryhmään, mutta jälkiä on alkuun tehty lähinnä itsekseen lähinnä yrityksen ja erehdyksen kanssa. Sinänsä koira on kyllä antanut anteeksi paljonkin ohjaajan osaamattomuutta. Tavesilla mukavasti on nyt viime ja toissa kesänä aktivoitunut myös jälkiporukka, joten on päästy aina silloin tällöin ajamaan vieraitakin jälkiä.

Tottikseen on saatu paljon oppia eri kouluttajilta ja itse tykkään osallistua leireille ja koulutustapahtumiin. Aikoinaan on paljon tehty itsekseenkin, nykyään on vaan jotenkin laiskottunut niin ei tule mentyä kentälle muutakuin jos jokun kanssa on sovittu tai sitten jos on kokeet tulossa. Nessan kanssa harrastetaan myös omaksi iloksi agilityäkin, joten uskoisin että siitä on ollut paljon apua metrisen hypynkin kanssa. Se metrinen oli alkuun vaan itselle jotenkin hirvittävän korkean oloinen. Nessa hyppää sen aika vaivattoman oloisesti, mutta ei ehkä kaikkein parhaimmalla tekniikalla. Se oma kammo estettä kohtaan on hyppyjen myötä jo lieventynyt .

Tampereella on useampikin pk-painoitteinen seura, joten meillä on ihan valinnanvaraa mihin liittyä. Myös täällä on ihan suhteellisen helppo päästä Alo-kokeisiin, voi-kokeet on sitten ihan kiven alla.

[Minna Saarimaa]

Toukokuun alku lähestyy jo kovaa vauhtia. Miten on briardien pk-kausi lähtenyt käyntiin?

Täällä Oulun korkeudella on ollut jo hyvän aikaa maastot treenikunnossa. Muutamia maastotreenejä on tehty, mutta vielä on oma into hieman talvihorroksessa. Ehkäpä se tästä herää, kun alkaa lähialueen koekalenteri hahmottua. Ensisijaisesti pitäisi Variksen kanssa tietysti keskittyä puuttuvien 1-tulosten jäljestämiseen, mutta kovasti polttelee tänä vuonna kokeilla hakukoetta ja etsintäkoettakin.

Touko-kesäkuun taitteessa on Uuraisilla yhdistyksen leiri, jossa tänä vuonna briardien kanssa treenataan pk-maastolajeja. Sieltä saa varmasti säpäkän startin kauden treeneihin ja kokeisiin, joten kipin kapin vain ilmoittautumista Annamarille! Toinenkin tärkeä päivämäärä on varmistunut, eli briardit kisaavat pk-mestaruuksista 20.9. Raisiossa. Leiristartin jälkeen ehtii siis kesän treenailla ja syksyllä mestiksissä on sitten taas briardit koolla!

[Riina Pullinen]

Meillä on lähtenyt erinomaisesti ja ollaan molemmat yhtä innoissamme, tosin Zeldan kohdalla se tuo vähän haasteita. Mutta syy tähän erinomaiseen starttiin on se, että päästiin mukaan tavoitteelliseen hakuporukkaan, josta löytyy kokemusta ja koiria pennusta kolmosluokkaan. Eipä tarvi vaihtaa lajia siis, kun se ois kyllä muuten ollut edessä Nyt sitten tosin ollaan alettu empiä ilmaisun suhteen, joka oli vielä viikko sitten vannoutuneesti rulla, mutta saattaapi vaihtua sittenkin haukuksi. Mielipiteitä puolesta ja vastaan briardnäkökantaisesti otetaan vastaan. Tosin meiän hakuporukka on jo vähän sitä mieltä, että haukkuva siitä tulee :D

Briardleirin ajankohta anottu kesälomaksi ja anomus hyväksytty, joten sinne saavumme siis